24/09

Olen ajatellut paljon asioiden kontrolloimisen tarvetta ja kehyksiä mihin yritän saada tietyt jutut mahtumaan, miettinyt paljon elämän satunnaisia äärimmäisen vaikeita hetkiä ja turhaa tarvetta saada ne jotenkin ratkaistua, niin että kaikki menisi parhain päin. Mikä on tietysti lopulta turhaa. Kaikkea ei voi kontrolloida. Niin se käy.

Käsikirjoitukseni elää jonkinlaista murrosvaihetta. Eilen tehdessäni jotain aivan muuta tajusin yhtäkkiä että aiemmin kirjoittamani luvut, jotka asettuvat kirjan aikajanalla myöhemmäksi, täytyy ehkä siirtää sivuun koska ensimmäiseen osaan on tullut yksi uusi henkilö niiden kirjoittamisen jälkeen, ja tarinan kirjoittaminen eteenpäin siitä missä hahmot ovat tällä hetkellä (ensimmäisen osan epätietoinen loppu) tuntuu luonnollisemmalta kuin se, että yrittäisin kenkälusikalla avata myöhempien lukujen rakoja sen verran että saisin mahdutettua hänet – tai ainakin hänen toimintansa aiheuttamat aallot tarinan sisällä – niihin mukaan.

Kustannustoimittajanani tässä toimi eilen Sari. Hän kuunteli puhelimessa kärsivällisesti sekavan monologini – yritin siis aukaista uutta läpimurtoajatustani itsellenikin puhumalla sen auki – ja oli samaa mieltä: pitää kirjoittaa sitä mikä tuntuu luonnolliselta, ei sitä miten on ajatellut tarinan menevän. Kun poistan osittain haikein mielin mutta jännityksellä tulevaa odottaen käsikirjoituksesta 50 sivua (mikä ei ole kovin paljoa mutta kirjoitan tosi hitaasti) ajattelen pitkästä aikaa uudelleen lukemani Hyvien ihmisten juhlan taiteilija-laivanrakentaja Henriä, joka ei  halua saada laivaansa koskaan valmiiksi. Tunnen että tämä on oikea päätös, ei kai tässä ole mihinkään kiire.

20/09

img_3614-bw-1000px

Viikot ovat olleet taas valitettavan rikkonaisia. Kirjoittaminen jää laskutettavien töiden, sinne tänne matkustavien ihmisten ja vuoroveden lailla loiskuvien paskamyrskyjen jalkoihin. Olen läsnä yhdelle asialle kerrallaan, ja saan siitä kiittävää palautetta, vaikka en sitä tietysti palautteen tai kiitosten takia tee. En stressaa, koska nyt kalenteri näyttää kiitettävän tyhjältä, kuten myös pankkitili, joten suuria arkielämää sekoittavia liikkeitä ei voisikaan tehdä vaikka haluaisi. En halua, olen tyytyväinen, pidän yllä rutiiniani, päiväkuvitelmissani erakoidun ensi kuukaudeksi, keskityn vain töihin ja kirjoihin.

26/08

IMG_3547-1000px

IMG_3573-1000px

Kaiken maailmassa voi jakaa helposti kahteen kategoriaan: asioihin jotka ovat ABBAa ja asioihin jotka eivät ole ABBAa. Viikonlopun tienoilla herään joka aamu siihen kun Sari kiroilee tietokoneelleen ja hakkaa näppäimiä raivoisasti. Siis jos en herää kaduilta kaikuviin asfalttikoneiden, autojen tai mopojen ääniin. Minulle kerrotaan että luen taas liikaa ja että seksiä on taas ehdottomasti liian vähän. Kopioin päiväkirjamerkintäni uuteen luonnoskirjaan. Olen ollut puoli vuotta reilun kuukauden jäljessä. Muualla ollessani käteni kipeytyi niin, että en pystynyt kirjoittamaan käsin. Joten kirjoitin päiväkirjamerkinnät ylös tietokoneelle ja kopioin ne myöhemmin kansien väliin. Nyt olen ajan tasalla, eikä siihen mennytkään kuin puoli vuotta. Ihminen tarvitsee projekteja.

15/08

Harva asia piristää paremmin kuin saada vanhalta ystävältä lounaskutsu maanantaiksi, ja valiteltuasi huonoa rahatilannetta sen jälkeen vielä tekstiviesti ”Mä tarjoon”. Joten tänään kävimme muutaman ystäväni kanssa viikinkiravintolan lounaalla kuulemassa läpikulkumatkalla (Hailuoto–Mikkeli) olevan ystäväni kuulumiset. Sen jälkeen kävimme yhteisen ystävämme haudalla. 50% seurueestamme ajoi kymmenen kilometriä harhaan, vaikka hautausmaalle ei ollut kuin reilut viisi kilometriä. Odotellessamme löysimme erään reilusti yli kymmenen vuotta sitten kuolleen melkein aikuiseksi ehtineen teini-ikäisen hautakivestä sydäntäsärkevän epitafin:

En jaksa, sori.
vainottu
[lempinimi poistettu]

Eilen käsikirjoitukseni ylitti sadan liuskan rajan, ja vaikuttaa siltä että tekstiä tulee lisää mukavalla tahdilla, muutama liuska päivässä. Toivon pystyväni pitämään tämän saman tahdin, ja miksi en pystyisi: näinä päivinä kirjoitan tarinan ensimmäisen osan viimeisiä sivuja, ja sävelet ovat ns. selvät ainakin vielä 30–50 sivua eteenpäin. Tänään liuskoja on 102, sanoja vähän vajaat 26700 (fonttikoko 12, riviväli 1.5, vasen marginaali 4 cm). Kirjoitin tänään myös kevytyrityksemme nimissä ensimmäisen pyydetyn tarjouksen, kyllä siinäkin meinasivat pitkästä aikaa kädet vähän hiota vaikka kovin suurista työmääristä tai summista ei olekaan kyse.

Kaikki tämä aktivoi tekemään enemmän, paremmin, tai ainakin pitämään yllä tätä tahtia. Kesän kestänyt jonkinlainen hetkittäinen apatia ja energiattomuus on poissa, olen taas innostunut kirjoittamisesta ja työjutuista ja rauhallisesta arjesta. Unirytminikin on normalisoitunut välille ~24–9. Tulevasta syksystä tulee hyvä, tunnen sen.