29/05 (Tai ”Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää.”)

Pääskyjen liverrys poutaisella taivaalla.
Pihjajanoksan varjo aitan seinällä.
Ruskettuneet lapset marjaropeineen.
Niityllä torkkuva hevonen,
takanaan säihkyvä ulappa.

Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.
Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä.

Oi aurinko, kuinka se paistaa!
Maa heilimöi,
pääskyt livertävät,
meri säihkyy,
pihlajanoksan varjo
keinuu
edestakaisin
aitan harmajassa seinässä.

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää,
ei kauniimpaa.
Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Aaro Hellaakoski, Poutapäivä.

Kiitos Roope Dessutom kun toit tämän mieleeni. Elämä on (taas) kipeä. Sekä fyysisesti että henkisesti. Ja niin kaunis. En ole koskaan osannut olla tällaisen kivun kanssa, en tiedä mitä tehdä. En ole oppinut, vieläkään. Juoksen jäihin vaikka tiedän että se ei ole hyvä idea. Nähdään siellä toisella puolella sitten.

Kirjoja part VIII

Viimeksi luettuja: Thornton Wilderin Our Town/The Skin of Our Teeth/The Matchmaker, Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha.

Lukemista odottavat ainakin Henry Jamesin The Turn of the Screw & The Aspern Papers, Mickey Spillanen Ruoska, Keay Davidsonin Carl Sagan: A Life, Douglas E. Winterin toimittama Kauhujen Kirja 2, Alice Munron Kerjäläistyttö, Rosa Liksomin Kreisland, Timo K. Mukan Punaista/Koiran kuolema/Ja kesän heinä kuolee -triplanide, Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu, Ethan Hawken Tuhkakeskiviikko ja Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI & VII.

13/05

IMG_3211-1200pxEn ole käynyt ulkona tällä viikolla. Paitsi alkuviikosta kerran ruokakaupassa. Keskiviikkona tunsin kaiken olevan hyvin. Universumi rankaisi positiivisuudesta nostamalla flunssan ja kovan kuumeen. Olen nukkunut (hieman pätkissä mutta kuitenkin) neljäntoista tunnin yöunia. Koko eilisen päivän vietin sohvan pohjalla katsoen Sopranosia. Tänään suunnitelmissa samaa. Kuvassa juorun kukka.

11/05

Isä ja Eva keskustelivat mitä joutavimmista asioista, kuten isän junassa tapaamien ihmisten luonteesta, tuntikausia, kunnes minun oli pakko karjaista: ”Mitä vittua te oikein horisette!” He katsoivat minua hämmästyneinä, niin hurmoksissa he olivat olleet. Heille oli kai sama, mitä he sanoivat; itse sanat olivat hyväilyä, kukkien ja suukkojen vaihtamista. – – Tätä seuratessani kehittelin omia sapekkaita teorioitani rakkaudesta. Täytyihän rakkauden olla jotakin laajempaa kuin tuollainen ylenpalttinen egotismi-à-deux.

Hanif Kureishi, Esikaupunkien Buddha, s. 139, WSOY 1991.

Kirjoitin pitkän valituspostin, mutta WordPress pyyhkäisi sen bittiavaruuteen. Eräs lisäosa ei leikkinyt enää uuden version kanssa. So it goes. Ehkä parempi niin. Kaikki on kuitenkin hyvin. Vaikka rutiini on edelleen hieman hakusessa, en anna sen häiritä. Tämä viikko on ensimmäinen täysin normaali viikko paluuni jälkeen. Armollisuus itseä kohtaan jne.

30/04

i-cant-believe-im-in-the-blogosphere

Gilmore Girls S06E03. (Tähän melkein meinasin kirjoittaa että vaikka saatan joskus kuorsata, niin en ainakaan kaatele punaviiniä ihmisten työpöydille. Nimim. Tietokoneen näytössäkin punaviinitahroja. Ja nyt nukun itse sohvalla, arvatkaapa kuka kuorsaa makuuhuoneessa niin että ovi tärisee. Arvatkaapa kahdesti.)