02/09

Tiedätkö mitä tapahtui heti sen jälkeen kun lähdit? Huomasitko että katsoin taakseni? Katsoitko sinä? Kysymyksiä, pelkästään niitä jäi. Kävelin itku kurkussa. En osannut enää tulkita sinua.

Kirjoja part VI

Kesän aikana luettua: Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, osat 1–4, Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys, John Williamsin Stoner, Paul Austerin & J.M. Coetzeen: Here and Now: Letters 2008-2011, Stephen Kingin Liseyn tarina ja Eksyneiden jumala, Juhani Salokanteleen novellikokoelma Vieraalla maalla.

Uudelleen luettuja: Graham Greenen Pakoteitä ja Idän pikajuna, J.D. Salingerin Franny ja Zooey ja novellikokoelma Yhdeksän kertomusta, Stephen Kingin Kauhun vuodenajat II (sis. pienoisromaanit Ruumis ja Hengitystekniikka) ja novellikokoelma Ennen aamunkoittoa, Paul Austerin Sunset Park.

Lukemista odottavat ainakin kesän aikana hankitut James Hadley Chasen Lähtöjuhlat, neiti Blandish, Riikka Pulkkisen Raja, Ewan McGregorin & Charley Boormanin Long Way Round ja Mike Powerin Drugs 2.0: The Web Revolution That’s Changing How The World Gets High.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV & V.

10/08

Loppukesä. Miten hirvittävä sana. Vaikka on vasta elokuun toisen viikon alku olen hetkittäin – ainakin tänään – hieman allapäin. Mikä on jotenkin outoa, sillä eihän minun kesälomani lopu: en ole menossa takaisin töihin tai aloittamassa koulua. Ja ehkä on hyväkin että jotkut muut ovat tekemässä niin, voin keskittyä paremmin tekemään asioita, joita minun pitäisi tehdä. Öinen pimeys tuntuu välillä vähän päällekäyvältä, mutta se korjaantuu unirytmin säätämisellä. Enää ei ole niin miellyttävää valvoa keskellä yötä kuin silloin kun oli valoisaa koko ajan eikä ollut niin väliä milloin nukkui.

Ikävöin sinua, joka olet nyt minilomalla pieneltä kesätyöpaikkakunnaltasi. Sinua, jonka luona olin tasan kuukausi sitten. Sinua, joka makasit päälläni rentona samalla kun luin sinulle Frannya ja Zooeyta. Sinua, joka otit pieniä hyppelehtiviä tanssiaskeleita keittiössä tehdessäsi itsellesi lounasta: minä söin vasta aamupalaa. Sinua, jonka kanssa pidimme toisiamme kädestä jo puoli tuntia ensitapaamisemme jälkeen.

Missä on tällä hetkellä se ”rauhallinen, toiveikas, odottava tunne tulevaisuutta kohtaan”, josta puhuin aiemmin? Mistä se tuli, mihin se katosi?

08/08

Iltarusko valjensi vetiset seinät, sivukujat, joiden lätäköt syttyivät hetkeksi märkään hohtoon. Jossakin päin likaisenharmaan udun seassa piileksi ikivanha kaupunki kuuluisan korun lailla, katseltavana, kuvattavana, kierreltävänä. Sitten avautui savun sekaan viljelyspalstojen paljous: yksitoikkoista laakeutta katkoivat joskus silloin tällöin korkeat rumat huvilat, joiden pääty näytti milloin minnekin päin; niiden värilliset koristetiilet imivät itseensä illan valon. Pikajunan syytämät kipinät kirkastuivat kaiken aikaa. Ne muistuttivat tulipunaisia kuoriaisia, joita yö on houkutellut lentoon. Ne putoilivat ja kytivät ratapenkereessä, osuivat lehtiin ja oksiin ja kaalinvarsiin ja mustuivat nokihiukkasiksi. Joku työhevosella ratsastava tyttö nosti nauravat kasvonsa; ratavallin luiskalla makasi pariskunta sylityksin. Sitten ulkona pimeni ja matkustajat näkivät lasista enää pelkän läpikuultavan kuvajaisensa.

Graham Greene, Idän pikajuna, s. 15, Tammi (Salamanteri-sarja) 1982.